tiistai 18. helmikuuta 2014

Varhaiset korkeakulttuurit

Aineistotehtävä: Varhaiset korkeakulttuurit

Jakautukaa 1-4 hengen ryhmiin. Valitkaa jokaiselle eri teksti. Tehtävänänne on etsiä yhdistäviä tekijöitä eri varhaisten kulttuuripiirien välillä. Lukekaa oma tekstinne, tiivistäkää se lyhyesti toverillenne sanallisesti ja keskustelkaa yhdistävistä tekijöistä. Kirjatkaa ylös tuloksenne. Teksit ovat järjestyksessä alla, mutta eri osioihin pääsee myös seuraavista linkeistä: 







EGYPTI




Egyptiläisen sivilisaation lähtölaukauksena pidetään Ylä- ja Ala-Egyptin valtakuntien yhdistämistä yhtenäisen johdon alle 3050 eaa. Tällöin valtaan nousi ensimmäinen faarao. Egyptin varhainen historia jaetaan yleensä kolmeen vaiheeseen: Vanhaan valtakuntaan, Keskivalta-kuntaan ja Uuteen valtakuntaan. Näiden jaksojen aikana Egyptissä oli voimakas keskusjohtoinen hallinto, kun taas näiden aikojen välisinä väli-kausina hallinto jakautui laajemmalle alueelle. Pääosin kulttuuri säilyi koko ajan hyvinkin samanlaisena, vaikka välillä valta vaihtuikin ulkoisten valloittajien käsiin. Egyptin kultakausi päättyi lopulta 1100-luvulla eaa. faaraoiden vallan hiipuessa. 

Valtakunnan alue kulki lähes koko alueen varhaishistorian ajan Niilin mukaisesti ohuena nauhana. Ympäröivä alue oli aavikkoa, jossa viljely oli mahdotonta. Faarao omisti kaiken maan, eikä yksityisomaisuutta ollut. Tästä huolimatta ihmiset käytännössä asuivat ja viljelivät tietyllä maa-alueella. Varsinaisiksi orjiksi päätyivät lähinnä sotavangit ja pahasti velkaantuneet, mutta kuitenkin käytännössä lähes kaikki alamaiset näyttäisivät olleen maatilkkuunsa sidottuja maaorjia. Keskitetyn maanomistuksen lisäksi alamaisia verotettiin joko viljana tai työpalveluksina. Näin ollen faarao sai käyttöönsä viljelykauden ulkopuolella suuren määrän työvoimaa, joka valjastettiin rakentamaan massiivisia rakennusprojekteja. Esimerkiksi faaraoiden haudat rakennettiin tätä työvoimaa käyttämällä. Huomattavin näistä hautapaikoista on Kheopsin pyramidi, joka säilyi korkeimpana ihmisen rakentamana rakennuksena aina keskiajalle saakka.

Egypti ei kuitenkaan kaupungistunut kovinkaan merkittävästi ennen kuin 1000-luvulla eaa. Tätä ennen merkittäviä kaupunkeja oli kaksi: Theba ja Memfis. Näiden lisäksi valtakuntaan kuului suuri määrä kyliä ja pikkukaupunkeja. Yhteiskunnan selkeä jakautuminen köyhään maaseutuun ja rikkaisiin kaupunkeihin loi valtavan eron maaseudun rakennusten ja pääkaupunkien mahtavien palatsien ja temppelien välille. Kaikki rikkaus keskitettiin sinne, missä valta oli ja tämä tarkoitti käytännössä faaraota ja hänen ympärilleen muodostunutta eliittiä.

Niili oli Egyptin valtakuntien tärkein kuljetusreitti ja kaiken säännöllisesti tulvivan joen tulva-alue oli yhteiskunnan vaurauden lähde. Faaraon johdolla tulvien tuomasta vedestä saatiin kaikki mahdollinen irti ja viljeltävää aluetta pystyttiin laajentamaan. Tämä vaati kuitenkin tiukkaa keskusjohtoa ja kastelujärjestelmän jatkuvaa ylläpitoa, josta vastasi papisto. Papisto joutui faaraon suuren vallan vuoksi kirjaamaan ja ylläpitämään valtavaa määrää tietoa, kuten esimerkiksi verotustietoja. Nämä tiedot tallennettiin aluksi savi- ja kivitauluihin, kunnes löydettiin yksinkertaisempi ja kevyempi materiaali papyrus, jota saatiin Niilin varrella kasvavista papyruskasveista. Egyptiläisten kirjoitusjärjestelmä koostui suuresta määrästä erilaisia hieroglyfejä. Näitä kirjoitusmerkkejä uskotaan olleen ainakin 2000 erilaista. Tämän vuoksi kirjureiden asema korostui, sillä ihmisten oli lähes mahdotonta oppia käyttämään kaikkia merkkejä. Lukemisesta ja kirjoittamisesta tuli täysipäiväistä työtä.

Egyptiläisen uskonnon perustana oli ajatus, että faarao oli jumalan poika. Tämä jumala vaihteli Vanhan valtakunnan ajan lehmäjumalatar Batista myöhäisaikojen Horukseen, taivaan jumalaan. Egyptiläinen uskonto oli moni-jumalainen ja jumalat kuvattiin usein ihmisinä, joilla oli eläimen pää tai muita osia. Suora sukulinja jumalista teki faaraoiden vallasta alamaisien silmissä kiistatonta. 

Niilin alueella viljeltiin vehnää ja ohraa. Vilja oli Egyptin suurin rikkaus ja siitä saatiin suuria määriä ylijäämää, joka säilöttiin huonompien vuosien varalle. Viljelykausia oli vain yksi, mutta tämä yksi viljelykausi riitti tuottamaan ruokaa koko valtakunnalle. Tämän lisäksi egyptiläisillä oli vetojuhtina ja ruuanlähteenä nautakarjaa, sekä myös sikoja, lampaita ja hanhia, joita kaikkia käytettiin pääasiassa ruuan lähteinä. Myös vuohia pidettiin maidon ja lihan vuoksi ja niitä oli jopa enemmän kuin lampaita. Lemmikkeinä pidettiin koiria, kissoja ja apinoita. Kesyttämiskelvottomia eläimiä metsästettiin ja vangittiin esimerkiksi faaraon hovin ihailtavaksi. Egyptiläiset olivat myös hyvin kiinnostuneita eläinten elämästä omassa elinympäristössään.

Pääosa rakennuksista rakennettiin tiilistä. Esimerkiksi temppelien ja pyramidien rakennusaineena käytettyä kalkkikiveä oli varsin paljon, samoin muita rakennukseen soveltuvia kivilajeja. Sen sijaan raaka-aineeksi soveltuvaa puuta oli hyvin vähän ja sitä tuotiin esimerkiksi Punaisenmeren yli ja Suezin niemimaan kautta nykyisen Libanonin alueelta. Kaupan käyminen valtakunnan ulkopuolisten korkeakulttuurien kanssa oli vaikeaa varsinkin kulttuurin alkuvaiheiden aikana, sillä mitään yhteyttä Persianlahdelle tai siitä eteenpäin ei ollut. Kauppiasluokkaa ei muodostunut ja yhteiskunta pysyi hyvinkin samanlaisena, vaikka vaikutteita muualta Lähi-idästä saatiinkin, tosin pääosin teknologisia keksintöjä ja uudenlaisia viljakasveja tai eläimiä. 

Metalleja hankittiin pääosin ryöstöretkien avulla, mutta aseiden valmistamiseen vaadittavan kuparin puute teki valta-aseman ylläpitämisestä vaikeaa, varsinkin kun maata uhkaavat hyökkääjät usein tulivat juuri niiltä alueilta, joilta kuparia haettiin. Kuparia myös ostettiin Lähi-idästä. Tämän itäisen kauppareitin myötä egyptiläiset saivat myös toistuvasti kimppuunsa Suezin niemimaan yli saapuvia hyökkääjiä, jotka uhkasivat hallintoa 2000-luvulta eaa. lähtien. 

Niilin valtakuntien heikoksi kohdaksi muodostui lopulta viljelymaan rajallisuus. Vaikka väestö kasvoi, ei viljelymaata saatu kovinkaan helpolla lisää. Etelässä Niilin rannat muuttuivat hitaasti köyhemmiksi ja vastaan tuli eteläinen Nubian valtakunta, joka oli hyvinkin voimakas kilpailija Egyptille. 1100-luvun eaa. valtakunta vajosi heikkouden tilaan ja tämän jälkeen Egyptin historia oli ulkopuolisten valloittajien historiaa. 



MESOPOTAMIA


Mesopotamian alueen, eli Kaksoisvirranmaan kulttuuri syntyi useita kaupunkikulttuureja 4000-luvulla eaa. lähtien. Nämä kaupunkivaltiot olivat keskenään hyvinkin tasavahvuisia, ja pystyivät estämään muiden valloitusaikeet, kunnes lopulta Akkadin kaupungin kuningas Sargon alisti muut kaupunkivaltiot 2200-luvulla eaa. Näin muodostui ensimmäinen yhtenäinen valtakunta alueelle. Hänen yhdistämänsä valtakunta ei ollut kuitenkaan erityisen pitkäikäinen ja sadan vuoden kuluttua Mesopotamia hajosi jälleen osiin. Alueelle muodostui valtakeskittymiä, kuten Assur, Ur ja Babylon, jotka kilpailivat vallasta ja olivat vuorotellen koko alueen hallitsijoita. Valta kaupunkien välillä vaihtui usein ja ulkopuolisten valloittajien valtakaudet olivat toistuvia. Tämä teksti on rajattu vanhan Babylonin loppuun vuoteen 1650 eaa., vaikka kulttuuri jatkoi tämänkin jälkeen assyyrialaisten ja myöhemmin jälleen babylonialaisten hallinnon alaisena. Vielä myöhemmin alueen kulttuuriperintö jatkui Persian valtakuntana. 

Alue oli ja on edelleen melko kuiva, eikä kosteus pysynyt pelloilla ilman laajoja kastelujärjestelmiä. Osan vuodesta vettä saadaan hyvin vähän, ja Mesopotamian pohjoisosissa kahdeksan kuukautta vuodesta maa on liian kuivaa viljeltäväksi. Veden puutetta korvattiin laajentamalla laajoilla kastelujärjestelmillä viljelyaluetta. Näitä kastelujärjestelmiä piti huoltaa ja vartioida tarkasti, joten koko järjestelmän ylläpitäminen vaati tiukkaa keskitettyä hallintoa. Hiljalleen alueella alkoi viljan, lihan, nahan, villan ja muiden paikallisten tuotteiden ylituotantoa, joka mahdollisti kaupan muiden alueiden kanssa. Alueella oli hyvin vähän raaka-aineita, kuten metalleja ja puuta ja näitä tuotteita täytyi tuottaa muualta. Myös kiveä täytyi tuottaa alueen ulkopuolelta.

Tästä johtuen pääosa alueen arkkitehtuurista perustui saveen. Nykyään kaupunkien paikalla näkyvät kaikkein selkeimmin niin kutsutut zigguratit, eli moniterassiset suuret temppelit, joissa käytiin myös kauppaa. Papit pitivät huolta kaupunkivaltion ylijäämän käsittelystä, sillä heillä uskottiin olevan maagista tietoa, joka varmisti menestymisen. Papisto piti kirjaa kaikesta ja tähän tarvittiin kirjoitusta. Ensimmäiset tekstit olivat raportteja ja luetteloita. Kirjoittamalla ryhdyttiin ylläpitämään hallinnolle tärkeitä tietoja, kuten kauppaan liittyviä sopimuksia ja hallitsijaluetteloita, jotka ovat säilyneet nykypäivään hyvinkin kattavina. Ensimmäinen kirjoitus oli konkreettista kuvakirjoitusta, jossa pehmeään saveen piirrettiin ruohonkorrella merkkejä, minkä jälkeen savi kuivatettiin. 

Sumerit ottivat askeleen kirjoitus-taidon tiellä eteenpäin, kun he siirtyivät kuva-kirjoituksesta ”äänne-kirjoitukseen” eli nuolen-pääkirjoitukseen noin 3200 eaa. Vähitellen merkintöjen tarkoitus alkoi muuttua: kirjoi-tuksella alettiin tallentaa runoja, lakeja ja myyt-tejä. Esimerkki nykypäivään säilyneistä varhaisen kirjoitustaidon teoksista on babylonialaisten Gilgames-eepos, jossa Urukin kuningas pyrkii selvittämään kuolemattomuuden salaisuuden. Tunnetuin teksti Mesopotamiasta lienee babylonialainen Hammurabin laki, johon on kerätty yhteen sumerilaisten lait ja täydennetty niitä babylonialaisilla lisäyksillä. Hammurabin lain rangaistukset olivat ankaria, tunnetuin ”silmä silmästä, hammas hampaasta” – periaate, mutta lakien tarkoituksena oli suojella yksilöä muiden ja myös hallinnon mielivallalta.
Kirjoitustaitoa käytettiin hyväksi myös tieteissä ja Mesopotamiassa kehittyivätkin erityisesti astronomia sekä matematiikka. Babylonialaiset jopa ratkaisivat nykyään Pythagoraan väittämänä tunnetun geometrisen ongelman ennen kreikkalaisia. Sumerilaiset puolestaan keksivät kerto- ja jakolaskun sekä neliö- ja kuutiojuuren. Tieteiden avulla ratkottiin käytännön pulmia mm. kastelulaitteiden sijoittamisia.

Papistosta muodostui Mesopotamian hallitsijoita ja heidän joukostaan nousi pappiskuninkaita. Hallitsijan asema vahvistettiin esimerkiksi avioliitolla jumalattaren kanssa. Näin uskonnollinen valta sulautui maalliseen valtaan. Papit muodostivat hovin, joka hallitsi liikemiestaitojen ja uskonnollisen arvovaltansa avulla. Papiston lisäksi yhteiskuntaan muodostui kauppiaiden ryhmä, joka toimi usein itsenäisesti, lähettäen omia edustajiaan muihin kaupunkeihin tekemään kauppaa. Vaikka alun perin papistolla oli ollut kaikki valta tavaran liikenteeseen, hiljalleen omistusoikeus alkoi laajentua myös maallisille kauppiaille. Papiston asema loi myös erikoisia osin uskonnollisia virkoja, kuten esimerkiksi aurinkojumalan papittaret, jotka olivat rikkaiden perheiden naisia, jotka eivät saaneet mennä naimisiin. He harjoittivat lainojen antoa ja peltojen vuokraamista. Hiljalleen laajeneva yhteiskunta hajaantui taloudellisesti, kun kauppiaiden omaisuus kasvoi. 

Vanhan Babylonian jälkeen aluetta hallitsivat pronssikaudella vielä useat pohjoisesta tulleet kansat, kuten assyyrialaiset ja heettiläiset. Monet näistä yhteiskunnista perustuivat sotilaalliseen voimaan, johon babylonialaiset eivät voineet vastata. Erityisen tehokkaita olivat hevosten vetämien sotavaunuja käyttävät sotilaat. Tämän lisäksi alueen rikkautta alkoi heikentää hitaasti etenevä eroosio, peltojen vesittyminen ja kuivumisen johdosta tapahtunut suolaantuminen. 



INDUS


Indus-joen varrella nykyisen Pakistanin ja Luoteis-Intian alueella noin 2500-1700 eaa. vaikutti niin sanottu Indus-jokilaakson kulttuuri. Indus-kulttuuri oli varhaisin Intian niemimaan kulttuureista ja yksi neljästä ensimmäisestä tunnetusta ihmisen korkea-kulttuurista. Indus-kulttuuri oli maan-tieteellisesti suurin näistä korkeakulttuureista. 

Indus-kulttuuriin kuului kaksi suurempaa kaupunkia, Mohenjo-Daro ja Harappa, sekä satoja pienempiä kyliä ja kaupunkeja. Kaupungit ovat yli neliökilometrin laajuisia, mikä viittaa vallan voimakkaaseen keskittymiseen. Kaupunkien välisestä suhteesta ei ole varmaa tietoa. Kaupungit ovat mahdollisesti olleet kahden erillisen valtakunnan kaksi pääkaupunkia tai kaksi saman valtakunnan pääkaupunkia. On myös mahdollista, että Harappa on noussut pääkaupungiksi Mohenjo-Daron tuhouduttua luonnonkatastrofissa. Mohenjo-Daron tiedetään tuhoutuneen vähintään kerran pahoihin tulviin myöhemmän historiansa aikana. 


Kaupungit syntyivät todennäköisesti naapurien ryhtyessä tekemään yhteistyötä Indus-joen tulvien hallitsemiseksi. Tulvat olivat hyvin merkittävä osa alueen maanviljelyä ja tekivät laajoista alueista joen ympärillä viljavia, mutta myös veivät mukanaan ja tuhosivat ollessaan liian voimakkaita. Yhteistyöllä tulvat pystyttiin valjastamaan ihmisten käyttöön ja hallintaan. Saavutettuaan tiukan otteen jokilaaksosta valtakunta laajeni pohjoiseen. 

Indus-kulttuurin tiedetään käyneen laajaa kauppaa ainakin Lähi-idän ja pohjoisen Afganistanin alueen kansojen kanssa. Pääosin kaupan avulla hankittiin esimerkiksi metalleja, joita ei jokilaaksosta juurikaan löytynyt, sekä koristeellisia materiaaleja, kuten kultaa, hopeaa ja turkoosia. Maassa tuotettiin mm. vehnää, ohraa ja herneitä, mutta myös mahdollisesti ensimmäisenä maailmassa puuvillaa. Kesytettyjä eläimiä oli runsaasti, esimerkiksi koiria, kissoja, nautakarjaa, kanalintuja ja mahdollisesti sikoja tai jopa elefantteja. Norsunluuta käytettiin hyvinkin yleisesti. 

Indus-kulttuurin kaupungit oli rakennettu tiukan ja säännöllisen asemakaavan mukaan ja kaupungin infrastruktuuri oli aikakautensa kehittynein. Erityisesti veden ja jätteen liikkuminen sujui kaupungissa tehokkaasti, esimerkiksi Harappassa jokaisessa talossa oli kylpytilat ja myös sisävessa. Jätteet ja ulosteet levitettiin kaupungista ulos maanviljelyalueille viemäriverkoston avulla. Jotain valtakunnan yhtenäisyydestä kertoo myös se, että kaikki Indus-kulttuurin kaupungit on rakennettu samankokoisista tiilistä, mikä viittaa tarkkaan määriteltyihin standardikokoihin. 

Indus-kulttuurin tunnetuimmat esineet ovat olleet sinettejä, joiden tarkkaa tarkoitusta ei tunneta. Sinettejä on hyvin erilaisia ja niissä kuvataan useimmiten eläimiä, toisinaan ihmishahmoja ja joskus myös hirviömäisiä eläinten sekoituksia. Toinen kulttuurin tunnusmerkki on kulttuurin kehittämä itsenäinen kirjoitusjärjestelmä, johon kuului noin 250-500 erilaista merkkiä, joista on vain osin pystytty selvittämään. Kirjoitusta on usein juuri sineteissä ja niiden pituus vaihtelee viidestä merkistä 25 merkkiin. Tekstien lyhyys ja vertailtavan kielen tai kirjoitusjärjestelmän puute ovat tehneet tämän kirjoitusjärjestelmän kääntämisestä lähes mahdotonta. Tämä on myös rajannut merkittävästi kulttuurin yksityiskohdista saatavan tiedon määrää ja pääosa kulttuuria koskevista päätelmistä on tehty joko esinelöytöjen, myöhempien kulttuurien tai muiden korkeakulttuurien perusteella.

Sinettien lisäksi kulttuurista on jäänyt jäljelle myös patsaita, jotka kuvaavat eläimiä ja tiettyjä, toistuvia ihmishahmoja, joita epäillään jumalkuviksi. Uskonnosta on kuitenkin vaikeaa saada selvää tietoa ilman niihin liittyvien kirjoitusmerkkien kääntämistä. Esimerkkejä esitetyistä uskonnoista ovat härkäkultti, naispuolisen äitijumalan ympärille rakennettu uskonto sekä hindulaisuuden alkumuodot, esimerkiksi Shiva-kultti. Kaupungeista ei ole löytynyt temppeleitä, mikä viittaisi siihen, etteivät papit olleet kovinkaan voimallisessa asemassa. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että kulttuuri olisi ollut pappisjohtoinen. Eräät tutkijat ovat esittäneet, että lähes kaikkialta kaupungista löytyneitä kylpytiloja ja esimerkiksi Mohenjo-Daron valtavaa kylpylää olisi käytetty rituaaliseen puhdistautumiseen. Kuolleet haudattiin puuarkkuihin, mikä poikkeaa hindulaisuuden polttohautauksesta. Myös nauta, hindulaisuuden pyhä eläin, kuului Indus-kulttuurin jäsenten ruokavalioon. 

Tutkijat ovat epäilleet, että Indus-kulttuurin johtajat eivät johtaneet maataan sotilaallisella voimalla, vaan joko uskonnon, maanomistuksen tai kaupan hallitsemisen kautta. Kuvia sotaretkistä, jotka olivat yleisiä muualla, ei ole löydetty. Valtaa osoitettiin esimerkiksi hyvin koristeellisilla sineteillä ja koriste-esineillä. Kaupunkien muurit ovat todennäköisesti toimineet lähinnä tulvia, mutta myös hyökkääjiä vastaan. Tällaiset vähäpätöiset muurit kuitenkin viittaavat siihen, että alue oli suhteellisen rauhallinen.



Indus-kulttuurin tuhoutuminen on hämärän peitossa. Ainakin kaksi asiaa on selvää: alueelle tuli kulttuurin valtakauden loppuvaiheessa arjalaisia hyökkääjiä pohjoisesta ja tätä oli edeltänyt pidempiaikainen heikkeneminen. Rakennustaito oli heikentynyt ja kaupungeissa oli merkkejä ylikansoituksesta. Tämän lisäksi tulvat olivat useaan kertaan aiheuttanet merkittävää tuhoa. Kulttuuri ei varsinaisesti kadonnut, mutta hajosi pienempiin osiin ja sulautui osin arjalaiseen kulttuuriin. Etelässä säilyi 1000-luvulle eaa. alue, jossa Indus-kulttuurin elementit näyttävät säilyneen lähes ennallaan. 





KIINA



Keltaisenjoen varrella Länsi-Kiinassa kukoisti varhainen korkeakulttuuri. Keltainenjoki tulvi usein, mutta ei kovinkaan säännöllisesti. Toisinaan joen tulvat olivat katastrofaalisia ja saattoivat jopa muuttaa joen kulkua. Kiinalainen maatalous perustui joen mukana kulkevaan niin sanottuun lössimaahan, joka oli pehmeää ja ravinteikasta maaperää. 

Yhteiskuntaa johtivat kuninkaat ja heidän alaisinaan toimineet ylimykset. Yhteiskunta jakautui sukukuntiin eli klaaneihin ja voimakkaimmat kuninkaat muodostivat niin kutsuttuja dynastioita eli hallitsijasukuja. Kulttuurin alkuajoista tiedetään varsin vähän, sillä Kiinan varhaiseen historiankirjoitukseen sotkeutui paljon mytologisia elementtejä. 

Varhaisimmasta Hsia-dynastiasta tiedetään melko vähän asioita, mutta joka tapauksessa korkeakulttuurin voidaan katsoa alkaneen alueella aikaisintaan 2000 eaa. Hsia-dynastian pääpaikaksi on epäilty Erlitousta löydettyjä raunioita, mutta koko dynastian olemassaolo on edelleen epäselvää. Tutkimusta vaikeuttavat dynastiaa edeltäneet myyttiset puolijumalakuninkaat, joiden vuoksi rajanveto todellisten ja myyttisten kuninkaiden välillä on vaikeaa. Useissa Hsia-dynastiaan liittyvissä tarinoissa käsitellään Keltaisenjoen tulvia, joita kuningas yrittää estää siinä onnistumatta. Myöhemmästä Shang-dynastiasta, jonka voidaan katsoa alkaneen 1600 eaa., tiedetään jo paljon enemmän. Shang-dynastian kuninkailla oli ilmeisesti useita pääkaupunkeja, joiden välillä he liikkuivat. Lopulta vuonna 1400 eaa. he asettuivat Yiniin, jota kutsutaan myös Anyangiksi.


Shang-dynastian kuninkailla oli alaisenaan paikallishallitsijoita sekä ylimysten luokka. Näiden alapuolella olivat muut alamaiset, jotka raatoivat enimmäkseen peltotöissä. Yhteiskunnassa oli todennäköisesti myös paljon orjia. Vaikka muitakin ylimyksiä oli, kuninkaalla oli silti viime kädessä hallussaan kaikki yhteiskunnallinen, taloudellinen, sotilaallinen ja uskonnollinen valta. Kuninkaat antoivat melko yksityiskohtaisia käskyjä viljelijöille muun muassa istutuskausista, ja Shang-dynastian käytössä olikin varsin tarkka kalenteri, jota voitiin käyttää apuna viljelyssä. Pohjoisilla alueilla viljeltiin pääosin hirssiä ja etelämpänä ryhdyttiin hieman myöhemmin viljelemään riisiä. Myös eläimiä kesytettiin, tärkeimpinä mainittakoon koira, lehmä, kana, lammas, hevonen ja sika. Kauppaa käytiin todennäköisesti lähinnä rannikon asukkaiden kanssa. Syy tähän oli siinä, että Kiina oli eristyksissä muista aikakauden suurista kulttuureista. 



Pääosa arkkitehtuurista perustui pääosin puuhun, jota oli saatavilla alueella varsin runsaasti. Rakennuksissa oli maalattia, olkikatto sekä savella ja oljilla tilkityt ja päällystetyt puuseinät. Kaupunkien ympärille rakennettiin muurit, joilla torjuttiin ulkopuolisten hyökkäyksiä. Haudat yksinkertaisesti kaivettiin savimaahan ilman huomattavia hautarakennelmia, vaikkakin kuninkaiden haudat olivat kooltaan varsin suuria. 



Kuninkaiden haudoista on löytynyt paljon luurankoja, mikä viittaa ihmisuhraukseen Shang-dynastian aikakaudella. Osa haudatuista oli ilmeisesti kuninkaan palvelijoita ja sotilaita, mutta haudoista on löydetty myös runsaasti mestattuja uhreja, joiden epäillään olleen sotavankeja. Kulttuuri kävi siis todennäköisesti varsin usein sotaa pohjoisen heimoja vastaan. Shang-dynastian uskonto palvoi esi-isiä, luonnonvoimia sekä ylintä Di-nimistä jumalaa. Kuningas toimi korkeimpana uskonnollisena johtajana, mutta hänkään ei voinut suoraan ottaa yhteyttä Di-jumalaan, vaan joutui käyttämään esi-isiä välikätenä.

Kiinalaisen kirjoitustaidon uskotaan myös alkaneen Shang-dynastian kaudella, mutta tästä on todisteina lähinnä niin sanottuja oraakkeliluita, joita ennustajat käyttivät ennustaakseen tulevaa. Leveään luuhun, yleensä lehmän lapaluihin tai kilpikonnien kilpiin, kirjoitettiin kysymyksiä hengille. Tämän jälkeen luu altistettiin kovalle kuumuudelle, jonka aiheuttamia halkeamia ennustaja sitten tulkitsi. Ennustuksia tehtiin pääosin kuninkaalle ja muille ylimyksille ja myöhemmin kuningas itse ryhtyi ennustamaan luista. Ennustamiseen käytetyt luut haudattiin massiivisiin hautoihin, joissa oli yleensä vain tietyntyyppisiä luita, joko lapaluita tai kilpiä. Näitä luita on löytynyt yksittäisistä haudoista satoja, jopa tuhansia. On olemassa myös todisteita siitä että kirjoittamista tehtiin myös musteella ja siveltimellä keramiikkaan, mutta myös todennäköisesti joko bambulle tai puupinnalle. 


Shang-dynastia on tunnettu pronssitöistään sekä jaden käytöstä. Pronssia ja jadea käytettiin kuitenkin pääosin koriste-esineiden ja rituaaliesineiden tuottamiseen, joten maatyöläiset työskentelivät todennäköisesti käyttäen apunaan kivityökaluja. Myös savitöitä tuotettiin paljon ja näiden tuottamiseen on mahdollisesti käytetty varsin monimutkaisiakin työkaluja, kuten dreijaa eli vääntöpyörää. 



Dynastian loppupuolella itsevaltaisen kuninkaan johtama dynastia heikkeni ja idästä saapui pieni, mutta hyvin aggressiivinen Zhou-dynastia, joka valloitti Shang-dynastian maat. Alueen muutkin pienemmät valtakunnat liittoutuivat Shang-dynastiaa vastaan ja tämän seurauksena dynastian tuho oli väistämätön.



2 kommenttia: